Veronsaajien palvelut

Palvelu tarjoaa tietoa veronsaajien verotuloista ja niiden perusteena olevista veroista sekä muista jakoperusteista verotulojen seurantaa ja talouden suunnittelua varten.

Uutiset


28.03.2025

Verohallinnon tilastotietokantaan on päivitetty ennakkotietoja verovuoden 2025 kiinteistöverotuksesta.

Kiinteistöveroa kertyy tänä vuonna noin 2,4 miljardia euroa, josta 72,4 prosenttia (1,76 miljardia euroa) kertyy rakennuksista. Maapohjasta kiinteistöveroa kertyy noin 670 miljoonaa euroa.

Verohallinnon julkaisemat ennakkotilastot perustuvat kiinteistötietoihin, joiden pohjalta Verohallinto määrää kiinteistöverot vuodelle 2025.

Lisätietoja:

Kiinteistöveroa kertyy tänä vuonna noin 2,4 miljardia euroa - verotuoton kasvu hitainta 28 vuoteen

Verohallinnon tilastoja: Ennakkotietoa kiinteistöverotuksesta 2025

25.03.2025

Maaliskuun 2025 verontilitykset on julkaistu verkkopalvelussa, ja ne maksetaan veronsaajille 28.3.2025.

Maaliskuussa kunnille jaetaan ensimmäistä kertaa kaivosmineraaliveroa. Kaivoksen kuntaosuus tilitetään sille kunnalle, jonka alueella kaivos sijaitsee. Jos kaivos sijaitsee useamman kunnan alueella, osuus jaetaan kunnille kaivoksen kuntakohtaisten pinta-alojen suhteessa.

Euromääräisesti kaivosmineraaliveroa tilitetään maaliskuussa 31,2 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus on 18,7 miljoonaa euroa jakautuen 20 kunnalle. Valtion osuus verosta on 12,5 miljoonaa euroa.

Maaliskuun verontilityksien yhteydessä vähennetään myös verotuskustannusten ensimmäinen erä vuodelta 2025.

KOOSTE MAALISKUULTA (miljoonaa euroa / muutos vuoden takaisesta):

Koko maa

  • Ansio- ja pääomatulovero 3 254 / +3,5 %
  • Yhteisövero 558 / +4,9 %
  • Kiinteistövero 16 / +26 %
  • Työnantajan sairausvakuutusmaksu 162 / +65 %
  • Kaivosmineraalivero 31,2

Kunnat ja seurakunnat:

  • Kunnallisvero 862 / +7,2 % ja Kirkollisvero 95 / +5,3 %. Merkittävin muutos maaliskuun ansio- ja pääomatuloveroissa on palkkojen yms. ennakonpidätyksissä, jotka kasvavat 101 miljoonaa euroa ja 3,6 prosenttia. Muiden tuloveroerien yhteismäärä kasvaa yhdeksän miljoonaa euroa.
  • Kuntien yhteisövero 132 / +4,3 %. Yhteisöverossa on pientä kasvua ennakkoveroissa ja lisäennakoissa.
  • Kiinteistövero 16 / +26 %. Kiinteistöveron kasvu johtuu asiakkaiden maksukäyttäytymisestä. Suuremmassa määrin kiinteistöveroja tilitetään heinäkuusta lähtien.
  • Kuntien kaivosmineraalivero 18,7 miljoonaa euroa.

VEROLAJIKOHTAISET TIEDOT

Ansio- ja pääomatuloverot

Maaliskuussa tilitetään ansio- ja pääomatuloveroja yhteensä 3 254 miljoonaa euroa, joka on 110 miljoonaa euroa ja 3,5 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Verontilitysmäärää kasvattavat erityisesti palkkojen yms. ennakonpidätykset, jotka nousevat 101 miljoonaa euroa ja 3,6 prosenttia.

Muiden tuloveroerien yhteismäärässä ei ole suurta muutosta vuoden takaiseen, sen kasvaessa yhdeksän miljoonaa euroa vuoden takaisesta.

Tarkemmin eri tuloveroerien määristä löytyy tietoa verkkopalvelun koko maan verotulojen seurantaosion kohdista "Tilityskokonaisuuksittain" ja "Verolajeittain". Tärkeimpien tuloveroerien osalta myös ryhmätasolla löytyy tietoa Verotulojen seurannan Tilityskokonaisuuksittain-kohdasta.

Yhteisöverot

Yhteisöveroja tilitetään maaliskuussa 558 miljoonaa euroa, jossa nousua vuoden takaiseen 26 miljoonaa euroa ja 4,9 prosenttia.

Yhteisöverojen tilitysmäärää lisäävät ennakkoverot ja lisäennakot, joista ennakkojen määrä kasvaa 16 miljoonaa euroa ja lisäennakoiden 10 miljoonaa euroa.

Yhteisöverojen erien määristä löytyy tietoa verkkopalvelun koko maan verotulojen seurantaosion kohdista "Tilityskokonaisuuksittain" ja "Verolajeittain".

Työnantajan sairausvakuutusmaksut ja kiinteistöverot

Sairausvakuutusmaksuja tilitetään 162 milj. euroa, jossa kasvua vuoden takaiseen 65 milj. euroa ja 61 prosenttia. Kasvu johtuu pääasiassa maksuprosentin 61 prosentin noususta 1,16 prosentista 1,87 prosenttiin.

Kiinteistöveroja tilitetään 16 milj. euroa, jossa laskua vuoden takaiseen kolme miljoonaa euroa ja 26 prosenttia. Kiinteistöverojen kasvu johtuu asiakkaiden maksukäyttäytymisestä. Suuremmassa määrin kiinteistöveroja tilitetään heinäkuusta lähtien.

Kaivosmineraalivero

Kaivosmineraaliveroa tilitetään yhteensä 31,2 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus on 18,7 miljoonaa ja valtion osuus 12,5 miljoonaa euroa. Kuntien osuus jakautuu 20 kunnalle.

13.03.2025

Vuoden 2024 alussa Suomessa otettiin käyttöön louhittuihin kaivosmineraaleihin kohdistuva vero. Kertyneestä kaivosmineraaliverosta tilitetään kunnille 60 prosenttia ja valtiolle 40 prosenttia. Veron vuosittaiseksi tuotoksi on arvioitu noin 35 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus 21 miljoonaa euroa.

Kaivoksen kuntaosuus tilitetään sille kunnalle, jonka alueella kaivos sijaitsee. Jos kaivos sijaitsee useamman kunnan alueella, osuus jaetaan kunnille kaivoksen kuntakohtaisten pinta-alojen suhteessa.

Kaivosmineraaliveron verovuosi vastaa kalenterivuotta. Kaivosmineraalivero vuodelta 2024 oli ilmoitettava ja maksettava viimeistään 12.3.2025. Kaivosmineraaliveroa myös tilitetään ensimmäisen kerran maaliskuussa 2025. Tällä hetkellä kaivosmineraaliverolle on ilmoituksia noin 31,5 miljoonaa euroa.

Tiedot tilitettävästä kaivosmineraaliveron määrästä löytyvät tuttuun tapaan Veronsaajien palvelusta.

10.03.2025

Tämän hetken ilmoitus- ja verokertymätilanteen mukaan maaliskuun verontilitykset vaikuttavat seuraavilta.

Ansio- ja pääomatuloverot

Verontilityksiä nostavat suhteessa viime vuoteen erityisesti ennakonpidätykset palkoista yms., jotka näyttäisivät kasvavan noin 90 miljoonaa euroa ja 3,2 prosenttia. Muiden tuloveroerin yhteissumma näyttää pysyvän käytännössä ennallaan.

Ansio- ja pääomatuloverot veronsaajaryhmittäin:

  • Kunnat: 855 milj. euroa / +6,4 %
  • Seurakunnat: 94 milj. euroa / +4,9 %
  • Kela: 204 milj. euroa / +20 %
  • Valtio: 2 084 milj. euroa / +0,2 %
  • Yhteensä: 3 237 milj. euroa / +3,0 %

Yhteisöverot

Yhteisöverojen kokonaismäärä vaikuttaisi säilyvän melko lailla ennallaan, ennakoissa vajaan 20 miljoonan euron vähennystä, toisaalta lähes vastaavaa nousua lisäennakoissa.

Yhteisöverot veronsaajaryhmittäin:

  • Kunnat: 129 milj. euroa / +1,8 %
  • Valtio: 401 milj. euroa / -1,1 %
  • Yhteensä: 530 milj. euroa / -0,4 %

Kaivosmineraalivero

Tällä hetkellä kaivosmineraaliverolle on ilmoituksia noin 31,5 miljoonaa euroa.

24.02.2025

Helmikuun 2025 verontilitykset on julkaistu verkkopalvelussa, ja ne maksetaan veronsaajille 27.2.2025.

Helmikuussa otetaan käyttöön ansio- ja pääomatuloverojen ryhmä- ja veronsaajakohtaiset jako-osuudet verovuodelle 2025. Samalla oikaistaan jo tilitetyt verovuoden 2025 verot vastaamaan uusia jako-osuuksia. Koska verovuoden 2025 ansio- ja pääomatuloveroja on ennen helmikuuta tilitetty vain vähäisiä määriä, eivät oikaisut tämän vuoksi ole merkittäviä.

Kooste helmikuulta (miljoonaa euroa / muutos vuoden takaisesta):

Koko maa

  • Ansio- ja pääomatulovero 3 654 / +4,2 %
  • Yhteisövero 1 269 / -12 %
  • Kiinteistövero 51 / -24 %
  • Työnantajan sairausvakuutusmaksu 161 / +61 %

Kunnat ja seurakunnat:

  • Kunnallisvero 964 / +4,8 % ja Kirkollisvero 106 / +6,0 %. Merkittävin muutos helmikuun ansio- ja pääomatuloveroissa on lisäennakoissa, jotka kasvavat 124 miljoonaa euroa ja 47 prosenttia. Muiden tuloveroerien yhteismäärä kasvaa reilut 20 miljoonaa euroa.
  • Kuntien yhteisövero 317 / -8,8 %. Yhteisöveron määrää vähentää erityisesti lisäennakoiden 177 miljoonan ja 16 prosentin lasku.
  • Kiinteistövero 51 / -24 %. Kiinteistöveron verontilityksiä laskee kiinteistöverotuksen nopeutunut valmistuminen, jonka vuoksi helmikuulle jää vähemmän maksettavaa veroa.

VEROLAJIKOHTAISET TIEDOT

Ansio- ja pääomatuloverot

Helmikuussa tilitetään ansio- ja pääomatuloveroja yhteensä 3 654 miljoonaa euroa, joka on 147 miljoonaa euroa ja 4,2 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Verontilitysmäärää kasvattavat erityisesti verovuoden 2024 lisäennakot, jotka kasvavat 124 miljoonaa euroa ja 47 prosenttia.

Ennakonpidätykset palkoista yms. pysyvät lähes ennallaan vuoden takaiseen verrattuna, kasvaen 10 miljoonaa euroa ja 0,3 prosenttia. Vuosi sitten helmikuulle kuitenkin siirtyi ilmoitusviiveiden vuoksi tilitystä tammikuulta noin 80 miljoonaa euroa, joten viime vuoden helmikuun vertailuluku on sen vuoksi liian suuri. Ilman siirtymää ennakonpidätykset kasvaisivat 88 miljoonaa ja 3,1 prosenttia.

Muiden tuloveroerien yhteismäärä kasvaa 12 miljoonaa euroa vuoden takaisesta. Tarkemmin eri tuloveroerien määristä löytyy tietoa verkkopalvelun koko maan verotulojen seurantaosion kohdista "Tilityskokonaisuuksittain" ja "Verolajeittain". Tärkeimpien tuloveroerien osalta myös ryhmätasolla löytyy tietoa Verotulojen seurannan Tilityskokonaisuuksittain-kohdasta.

Yhteisöverot

Yhteisöveroja tilitetään helmikuussa 1 269 miljoonaa euroa, jossa laskua vuoden takaiseen 181 miljoonaa euroa ja 12 prosenttia.

Yhteisöverojen tilitysmäärää vähentää erityisesti lisäennakoiden lasku. Vuosi sitten lisäennakoita tilitettiin 1 098 miljoonaa ja tänä vuonna 921 miljoonaan euroa, joten laskua on 177 miljoonaa ja 16 prosenttia.

Myös ennakkoverojen yhteismäärä laskee 66 miljoonaa euroa ja 20 prosenttia. Verovuosittain tarkasteltuna verovuoden 2025 ennakkoverot laskevat 23 miljoonaa / 4,6 prosenttia ja verovuoden 2024 ennakkoverot laskevat 51 miljoonaa / 27 prosenttia.

Jäännösveroja tilitetään 102 miljoonaa euroa, jossa kasvua 71 miljoonaa. Kasvun selittää verovuosille 2018 ja 2019 kertyneet jäännösverot.

Yhteisöverojen erien määristä löytyy tietoa verkkopalvelun koko maan verotulojen seurantaosion kohdista "Tilityskokonaisuuksittain" ja "Verolajeittain".

Työnantajan sairausvakuutusmaksut ja kiinteistöverot

Sairausvakuutusmaksuja tilitetään 161 milj. euroa, jossa kasvua vuoden takaiseen 61 milj. euroa ja 61 prosenttia. Kasvu johtuu pääasiassa maksuprosentin 61 prosentin noususta 1,16 prosentista 1,87 prosenttiin.

Kiinteistöveroja tilitetään 51 milj. euroa, jossa laskua vuoden takaiseen 17 miljoonaa euroa ja 24 prosenttia. Lasku selittyy verotuksen valmistumisaikataululla, jonka vuoksi kiinteistöveroja on saatu tilitettyä hieman aiempaa enemmän jo ennen helmikuuta.