12.11.2018 Verontilityslakiin uudistuksia marraskuussa 2018

Tulosta

Verontilityslain muutos tulee voimaan marraskuun veronsaajatilityksissä. Muutoksen myötä tilityksiin tehdään jatkossa kuukausittain oikaisuja, samalla luovutaan tilityksen korkojen laskemisesta.
 
Veronsaajien mahdolliset negatiiviset tilitysmäärät tullaan marraskuusta lähtien vähentämään automaattisesti veronsaajan seuraavasta positiivisesta tilityksestä, joten negatiivisia tilityksiä ei voi enää maksaa Verohallinnolle.
 
Aiemmasta poiketen, myös henkilöasiakkaiden veronpalautukset (ennakonpalautukset) vähennetään marraskuusta alkaen sinä kuukautena, jolloin ne palautetaan asiakkaille. Koska tänä vuonna palautukset maksetaan henkilöasiakkaiden pankkitileille joulukuun 11. päivä, palautukset myös vähennetään vasta joulukuun tilityksessä entisen marraskuun sijaan.
 
Henkilöasiakkaiden verotus siirtyy marraskuusta alkaen joustavaan valmistumiseen, joten verotus valmistuu eri verovelvollisilla eri aikaan. Tämän vuoksi myös palautusten vähentäminen jaksottuu ensi vuodesta alkaen useammalle kuukaudelle. Pääosa palautuksista vähennetään kuitenkin elokuun tilityksessä.
 
Uudistuva verontilityslaki on luettavissa kokonaisuudessaan esimerkiksi sivustolta Finlex.fi

< Kaikki tiedotteet